Kiva kun eksyit sivuilleni. =)

Laakson nettisivut olleet olemassa monen monta vuotta, alussa panostin tähän, mutta aikojen saatossa ulkoasu on käynyt sekavaksi. 2012 kevät-lupakseni on kuitenkin herättää sivustoni jälleen eloon. Omaksi iloksi ja tietenkin teidän takianne jotka vaivaudutte selailemaan luonnoksiani.

Minusta, sivuston ylläpitäjästä on oma esittelyni “sivuston laatija”-kohdassa. Kotisivujeni tarkoituksena on mainostaa alkavaa nelivarvaskilpikonna-kasvatustoimintaa sekä toki haluan esitellä kaikki karvaiset ja vähemmän karvaiset lapsukaiseni.

Tällä hetkellä omistan basenji-koiran ja kolme nelivarvaskilpikonnaa, sekä akvaarion. Asumistilanteen muuttuessa kotiimme tallustaa entistä karvaisempi, suurempi ja limaisempi otus, Newfoundlandinkoira. Tuohon rotuun olen rakastunut jo pienenä tyttönä ja haaveeni omasta nöffistä toteutuu heti elinolosuhteiden antaessa myötä. Uros puoleiselle nallukalle on jo valittu nimi: Teddy. Toivon komistuksen kantavan ruskean väristä turkkia, syynä toiveeseeni on karhumaisen lemmikin luominen. Kaupungissa lapsuuteni asuneena olen kohdannut monet kaupungeissa piilevät vaarat ja todennut yllättävien ihmisten olevan uhkana. Ruskea 70kiloinen ruskea karhuni lempeästä luonteestaan huolimatta saa varmasti useammilta pupun pöksyyn. Lisäksi pidän nöffin luonteesta, käyttötarkoituksesta ja kaikin puolin uskon sen olevan oikea rotu minulle.

Mutta ennenkuin esittelen tulevaa Teddyäni enempää, kerron mielelläni jo nykyisistä lemmikeistäni.

 

Toivotan mielenkiintoisia lukuhetkiä!

 

Mikäli aiot kopioida sivuiltani jonkun kuvan, pyydäthän siihen minulta ensin luvan. Mielelläni annan joitain kuvia käytettäväksi. Yhteydenotot: friinewfba@wippies.fi

 

 

 

 

Päivitetty viimeksi torstaina 26.4.2012

Kirjoitettu 29.1. 2010

Moottorina ilmaiset kotisivut

Tervetuloa Laakson lemmikkisivuille!